Losing my edge 2

"I used to work in the record store.
I had everything before anyone.
I was there in the Paradise Garage DJ booth with Larry Levan.
I was there in Jamaica during the great sound clashes.
I woke up naked on the beach in Ibiza in 1988.

But I'm losing my edge to better-looking people with better ideas and more talent.
And they're actually really, really nice."
LCD Soundsystem - Losing My Edge (2002)


Noin kuusi tai seitsemän vuotta sitten kirjoitin Sue-lehteen kolumnin, joka käsitteli LCD Soundsystemin läpimurtohittiä Losing My Edge.

Harvoin tulee vastaan edes albumikokonaisuuksia, joista kykenisi helposti kirjoittamaan kolumnimittaisen tekstin, mutta tuo nimenomainen 12" vinyylimaksi oli kuin suoraan minun elämästäni kirjoitettu. Tuolloin kolmenkympin kriisin kynnyksellä James Murphyn itseironinen vuodatus, siitä miten oma terä tylstyy ja nuoremmat ja kaikin tavoin paremmat ja taitavammat ovat syrjäyttämässä pop-kulttuurin beta-uroksen, tuntui osuvan hermoon, jota en tiennyt olevan edes olemassa. James Murphy oli kirjoittanut anthemin kolmekymppiselle kaljamahaa hiljalleen kasvattavalle kulttuurialalla työskentelevälle miehelle jollainen minä tuolloin olin. Se biisi kosketti minua syvemmältä kuin mikään rakkauslaulu pystyisi koskaan koskettamaan.

Nyt viisi levykaupan tiskin takana vietettyä vuotta myöhemmin tilanne ei oikeastaan ole muuttunut mitenkään. Olen edelleen kolmekymppinen kulttuurialalla työskentelevä mies, jonka kaljamaha kasvaa entisestään ja selkäni takana väijyvät yhä minua nuoremmat ja solakammat tekijät, jotka ovat valmiita ottamaan paikkani koska tahansa. Olen palannut takaisin lähtöruutuun tai oikeastaan en ole siitä koskaan mihinkään lähtenytkään. Kuusi vuotta kahdeksasta neljään -päivätyötä eivät saaneet minua keskiluokkaistumaan, menemään naimisiin tai muuttamaan lähiöön. Olen edelleen 35-vuotiaana se sama ikuisesti kaikista asioista innostuva poika, jonka suurin intohimo on popkulttuuri kaikissa muodoissaan.

Pari viikkoa sitten kirjoitin sähköpostia pomolleni ja irtisanoin itseni. Tänään on se ensimmäinen päivä kun en ole enää levykaupan setä. Tiedän, että levykauppa on monien nuorten miesten unelmatyöpaikka ja työhakemuksia meille tuli aina pilvin pimein, mutta minä en olekaan enää mikään nuori mies. En enää kestänyt ajatusta siitä, että vielä nelikymppisenäkin olisin levykaupan kassalla ja suosittelisin parikymppisille pillifarkku-asiakkaille uusimpia indie- ja elektrolevyjä. Toki seuraan yhä edelleen erittäin aktiivisesti musiikkia ja tiedän missä mennään (ja huvittavaa kyllä pukeudun myös pillifarkkuihin.), mutta uskottavuuteni levykauppiaana olisi ainakin omissa silmissäni karissut jokaisen harmaan hiuksen ja silmärypyn myötä. Nelikymppinen levykaupan työntekijä on vähän kuin sotainvalidi skeittikaupan myyjänä, kokenut, mutta jokseenkin epäuskottava. Ainoa toinen vaihtoehto minun levykaupassa lopettamiselle olisi ollut perustaa oma levykauppa ja erikoistua jazziin, progeen, bluesiin tai maailmanmusiikkiin. Se olisi ollut levykauppiaalle ainoa "arvokas" tapa aikuistua tai vanheta.

Minä valitsin toisin. Otin lopputilin varmasta työpaikasta ja päätin perustaa toiminimen ja palata kuusi tai seitsemän vuotta ajassa taaksepäin siihen kun viimeksi olin freelancer ja elätin itseni kirjoittamalla, kuvittamalla, piirtämällä, soittamalla levyjä ja suunnittelemalla. Hyppäsin varmalta jalansijalta tyhjän päälle sen kummemmin asiaa miettimättä, enkä ole luultavasti koskaan tuntenut oloani näin vapaaksi. En tarkalleen tiedä mitä aion ryhtyä tekemään nyt, mutta olen täynnä hulluja ideoita ja lapsenmielistä intoa. Ihan kaikki tuntuu pitkästä aikaa mahdolliselta vaikka mitään varmuutta säännöllisestä toimeentulosta ei enää ole.

Yksi asia kuitenkin on, mistä voin nyt viiden vuoden ja kahden tuntipalkallisen työpaikan jälkeen olla varma kun palaan freelancerin stressaavaan elämäntapaan; James Murphyn Losing My Edgen sanoitus ei sittenkään kertonut minusta. En minä ole menettämässä terääni, en ollut silloin, enkä vielä nytkään. Olen edelleen pirun hyvä siinä mitä teen ja yhä edelleen pysyttelen kärryillä kaikesta. Olen toki oppinut kuuntelemaan Bruce Springsteeniä, Fleetwood Macia ja Thin Lizzyä kuin aikuinen mies, mutta hetkelliset villitykset osaan nyt kokemuksen tuomalla varmuudella ohittaa juuri sellaisina, hetkellisinä villityksinä. Kertakäyttöiset klubihitit 12" vinyylisingleinä osaan jatkossa jättää ostamatta. Losing My Edge ei koskaan ollut kertakäyttöinen. Siitä kertoo se, että vielä kahdeksan vuotta ilmestymisensä jälkeen se saa minut kirjoittamaan ja ajattelemaan.

"From this position I will relax.
From this position I can see the whole place.
From this position...Oh just relax.
From this position I make some stand.
I make my peace with the man.
And it goes pow."
LCD Soundsystem - Pow Pow (2010)