Olimme eilen illalla Emmin kanssa pitkästä aikaa teatterissa. Voi olla, että seuraavaan teatterikäyntiimme kuluu vieläkin pidempi aika. Eilen päätimme nimittäin lähteä puoliajalla pois koska tämä esitys ei selkeästi ollut ihan meidän juttu. En ole luovuttajatyyppiä. En yleensä koskaan jätä elokuvaa tai kirjaa kesken vaikka se olisi miten huono tahansa, mutta nyt oli pakko. Olisi ollut tyhmää tuhlata hienoa kesäiltaa loman viimeisellä viikolla istumalla teatteriesityksessä, joka ei onnistu herättämään juurikaan muita tunteita kuin sietämätöntä myötähäpeää ja pakokauhua.
Kävelimme puoliajalla ulos emmekä katsoneet taaksemme. Tuo päätös tuntui monella tapaa hyvältä. Tunsin olevani selkärankainen mies kun minulla oli kanttia ilmaista tunteeni teatterinäytöstä kohtaan. Tunsin yhteenkuuluvuutta tyttöystävääni, koska olimme molemmat ajatelleet samaa koko ensimmäisen puoliajan. Tunsin samanlaista vapaudentunnetta, jonka irtisanoutuminen vakituisesta työpaikasta oli aiheuttanut reilua kuukautta aiemmin. Kävelimme tavarataloon, ostimme muutaman hyvän oluen ja nachoja ja menimme omalle parvekkeellemme juttelemaan.
Kyseinen teatterinäytös oli Aulassa esitettävä Juha Vuorisen tekstiin perustuva ja Linnateatterin tuottama Juoppohullun Päiväkirja, jonka jokainen sekunti kieli huonoudellaan alkuperäistekstin päätähuimaavasta paskuudesta. En minä ole tosikko, minustakin on hauskaa kun joku yllättäen pieraisee, mutta se, että äänimies painelee pierunappia kolmen minuutin ajan samalla kun näyttelijä nostelee koipiaan ja mietiskelee ääneen, että onko paskantanut sohvalleen ei minusta ole hauskaa. Jos olisin vielä Kourujärven Ala-asteen kolmannella luokalla, olisin varmasti nauranut kippurassa, mutta jotenkin näin aikuisiässä sitä kaipaa muutakin kuin pieruääniä ja kirosanoja huvittuakseen. Näyttelijöissä ei ollut mitään vikaa, he tekivät vain työtään, mutta kun kirjailija on keksinyt hahmoilleen niinkin hauskoja nimiä kuin Piia Pimpero ja kirjoittanut päähenkilön naapurin avoimen rasistisesti Pizza Enrico -tyyppiseksi maahanmuuttajaparodiaksi, alkaa kenen tahansa ajattelevan ihmisen mitta täyttyä ennen toista puoliaikaa.
Samalla kolmasluokkalaisiin vetoavalla maulla ja taidolla kuin Juoppohullun Päiväkirja on kirjoitettu myös Turun erinomaisen hienon kaupunkifestivaalin DBTL:n ohjelmalinjaus. Kourujärven Ala-asteen kolmasluokkalainen Tomi olisi luultavasti ollut innoissaan päästessään näkemään tuon aikaisen suosikkinsa Yön samalla festivaalilla kuin perisuomalaisen mies-pukeutuu-naiseksi-huumorin ylimmän airuen Marja Tyrnin. Hauskuutta olisi riittänyt myös Eläkeläisten keikalla ja ehkä 9-vuotias olisi saanut vanhempiensa suostumuksella hypätä myös bungee-hypyn ja syödä vatsansa täyteen hattaraa. DBTL:ssä on hauskempaa kuin Tivoli Sariolassa!
Joskus ammoisella 90-luvulla kun asuin vielä Raumalla, muistan silloisen tyttöystäväni kanssa tulleeni DBTL:ään, koska se oli niin "hauska festivaali". Tuohon aikaan en edes käyttänyt alkoholia, mutta silti tai juuri siksi viihdyin festarilla enemmän kuin hyvin. DBTL:ssä soitti 90-luvulla hyviä bändejä ja tunnelma oli maalaispojalle jotenkin nostattava ja suurkaupunkimainen. Yövyimme tyttöystävän kanssa pienessä henkilöautossamme ihan keskustan tuntumassa ja seuraavana päivänä menimme katsomaan lisää elävää musiikkia.
Vuonna 2010 minulle saisi maksaa, että menisin DBTL-festivaalialueelle. On itseasiassa sääli, että tämä nykyinen rockfestivaalin irvikuva saa yhä käyttää tuota nimeä. Joskus kirjainyhdistelmällä oli kiva hieman vaihtoehtoinen klangi, se yhdistyi mielessäni Bad Vugumin, Suuren Kurpitsan tai Like-kustannuksen kaltaisiin vaihtoehtokulttuurin pesäkkeisiin. Se oli lämmöllä tehtyä kulttuurityötä, jota ei tehty dollarinkuvat silmissä vaan pyytettömästi, pyrkimyksenä viihdyttää turkulaisia. Nykyisin tuntuu, että noin 85 prosenttia festivaalin yleisöstä tulee lähikunnista Toyota Corollalla ilman paitaa ja autostereoissa Popedaa. Hienosta kulttuuritapahtumasta on tullut junttikansan kokoontumisajot, joissa musiikki näyttelee toissijaista roolia ja jossa olennaisinta on imeä mahdollisimman paljon Lapin Kultaa tai jotain muuta litkuolutta ja kusta se muutaman tunnin päästä lähiseudun kaduille.
Molempia mainitsemiani kulttuuri-instansseja yhdistää se, että niillä tahkotaan valtavasti rahaa. Juha Vuorisen kirjat myyvät kuin häkä ja DBTL on suositumpi kuin koskaan. Sekä Juha Vuorinen, että DBTL:n järjestäjät ovat tajunneet yhden tärkeän asian. Myös juntit kuluttavat kulttuuria. Karsimalla kaikenlaisen elitismin ja omanarvontunnon tekeleistään he ovat onnistuneet luomaan kulttuuria idiooteille. Äänimiehen pierunappula ja Marja Tyrni tuntuvat korkeammin koulutetusta kansanosasta kenties typeriltä, mutta valtaosaan kansasta ne vetoavat kuin makealta tuoksuva kärpäspaperi siivekkäisiin hyönteisiin.
Olisinpa jälleen kolmasluokkalainen, niin osaisin varmasti nauttia parvekkeellemme kantautuvasta melusaasteesta paremmin.
Tervehdys,
VastaaPoistakiitos kiinnostavista kommenteista suhteessa antikulttuurielämykseenne ja kiitos myös mahdollisuudesta lukea käsityksesi hyvästä kulttuurista ja kelpo ihmisistä. Tai siis oikeastaan siitä, kuinka kelpo ihmiset ovat yhä harvemmassa Toyota Corolla -kansan kaasuttaessa paikalle ja karkottaessa kunnon ihmiset takaisin koloihinsa. Meillä Linnateatterin juoppohullussa on varmaankin, kuten kirjoitit, käynyt paljon ”idiootteja”. Mutta sen lisäksi meillä on käynyt ex-vankeja, päihderiippuvaisia, kodittomia, mielenterveysongelmaisia, työttömiä, onpa katsomossa saattanut istua muutama runkkarikin. Ehkä meidänkin olisi pitänyt muistaa, että kulttuuri on vain sivistyneitten (millä automerkillä tätä voisi kuvata?), ja idiootin vastakohtana älykkäiden, ihmisten laji. Muistaa, ettei ns. tavallisella kansalla ole teatteriin asiaa, ei ainakaan samaan aikaan kuin fiksuilla, mihin siunattuun kansanosaan tekstisi perusteella oletan Sinunkin itsesi laskevan. Ystävällisenä varoituksena kerron, että tätä vaarallista kulttuurilajia, johon kelvottomat ihmiset kutsutaan, on tulossa lisääkin, kun järjestämme ilmaisen teatteriesityksen kodittomille. Toivotan teille tuona iltana henkevää iltaa kotinne parvekkeella, jossa voitte juoda olutta ja keskustella teille paremmin sopivista puheenaiheista.
Mikko Kouki
Moikka vaan Mikko
VastaaPoistaHienoa, että tätäkin tekstiä joku vaivautuu kommentoimaan.
Minulla ei ole autoa. Ei minkään merkkistä. Ei ole koskaan ollutkaan. Olen elämäni aikana ollut työtön ja jonkin aikaa myös koditon, vankilassa en ole käynyt, eikä mielenterveysongelmiakaan ole toistaiseksi diagnosoitu. Runkkari olen 100% varmuudella. Olen työväenluokkaisesta perheestä ja nykyisin tulen juuri ja juuri toimeen työlläni. Se, että nyt asun Turun keskustassa ja minua ärsyttävät pihallamme pahviset mäyräkoirat päähineinä mölyävät DBTL -massat, tuskin tekee minusta Turun suurinta elitistiä.
Sitä, että minä en pitänyt Juoppohullun päiväkirjasta ei myöskään kenenkään tule ottaa henkilökohtaisesti. En liiemmin pidä myöskään Edam-juustosta, mutta ei kukaan tule minua osottelemaan sormella kun poimin Emmentalia ostoskoriini. "Luuletko olevasi jotenkin meitä parempi kun tavallinen Edam ei sulle kelpaa?"
Kuten kaikessa kritiikissä, kyse on yhden ihmisen mielipiteestä. Minusta piereminen lavalla ei ole hauskaa, jostain toisesta se on hauskinta mitä maailmassa voi olla. Minä en ilmeisesti vain kuulunut tämän näytelmän kohderyhmään, mikä se sitten ikinä onkaan. En ole nähtävästi kokenut elämässäni tarpeeksi vaikeita aikoja, että piereskeleminen ja "rumien sanojen" sanominen mikrofoniin olisi muuttunut minun mielestäni hauskaksi jutuksi tai kiinnostavaksi teatteriksi. Olen kuitenkin nähnyt Linnateatterissa monta todella elähdyttävää esitystä, joista olen poistunut hymy huulillani ja päässäni uusia ajatuksia. Se on minusta hyvän teatteriesityksen merkki. Juoppohullu ei herättänyt minussa muita ajatuksia tai tunteita kuin pakokauhun.
En halua tuhlata elämääni katsomalla tuon kaltaista teatteria. Mieluummin istun vaikka siellä omalla parvekkeellani lukemassa vanhoja Pahkasikoja. Jos se, että myönnän sen, tekee minusta elitistin ja ihmishirviön joka nostaa itsensä muiden ja vieläpä huono-osaisten yläpuolelle, niin olkoon niin. Minä olen paha paha mies, jonka mielestä on junttia tykätä Lauri Tähkästä ja jonka kotiin ei tilata Seiskapäivää.
Kaikella ystävyydellä,
Tomi
Hei,
VastaaPoistaLinnateatteri tekee taidetta ja viihdettä moneen makuun ja se toimii. Oikein hyvä niin. Yhteistyö monien eri tahojen kanssa ja hyväntekeväisyysnäytökset ovat tietysti erittäin jees myös. Mutta silti, toisin kuin useimmat Linnateatterin esityksistä, tämä juopottelusähellys (jolle emme tosiaan antaneet mahdollisuutta kehittyä muuksi toisella puoliajalla) ei ollut mielestäni hyvä. Ja mitäs siitä, uusia esityksiä tulee ja niitä käyn mielelläni katsomassa, ilman negatiivisia ennakkoasenteita. Yritän ehkä vielä saada Tominkin mukaan.
Näissä henkilökohtaisissa blogeissa saa vapaasti kertoa oman näkemyksesnsä asioista ja parasta on, jos ne jopa herättävät ajatuksia ja keskustelua blogin käsittelemistä aiheista. Silloin oikeaa ja väärää mielipidettä on mahdoton määrittää, on omat mielipiteet ja toisten mielipiteitä. Eikä ole vaarallista, jos ne eroavat toisistaan, se on elähdyttävää. Ei kannata pahoittaa mieltään niistä.
Kiitos Linnateatterille monista hienoista esityksistä ja Tomille pisteliäistäkin teksteistä, joita on hauska lukea.
Emmi
Ihmisenä, joka ei ole koskaan kyseistä teosta nähnyt, eikä kirjaa lukenut ihmettelen ensimmäisen kommentoijan perusteluja. Eikö ole juuri itsensä nostamista jalustalle, kun kertoo kuinka jaloa on tehdä teatteria tai mitä tahansa kulttuuria huonompiosaisille? Listaamalla, omia ansioitaan, ihminen kohottaa itsensä juurikin listassa esittämänsä kansanosan yläpuolelle. Onko Mikko sinulla mielestäsi oikeus määrittää, mitä taidetta eks vangit, laitapuolenkulkijat jne. arvostavat ja haluavat nähdä. Millä perusteella teatterin materiaali valitaan? Miten omat asenteesi vaikuttavat siihen, mikä on runkkarin ja narkkarin arvoista?
VastaaPoistaPaula
-tositv:n, runkkaamisen ja elitistisen populaarikulttuurin ylin ystävä-
Paula, luitko alkuperäistekstin? Jos luet sen huolella, löydät ajatuksen, että Juoppohullu on kulttuuria idiooteille. Koska Tomi näin tekstissään väittää ja koska tiedän, että esityksen katsojista monet ovat olleet eri tavalla ongelmaisia, syntyy yhtälö, jossa väitetään idiooteiksi ihmisiä, jotka eivät sitä ole. Tätä en voi hyväksyä. Myös Vuorisen kirjasarjaa lukee hyvin erilaiset ihmiset.
VastaaPoistaAjattelu, jossa ihmisiä jaotellaan idiooteiksi ja muiksi, vähän fiksummiksi, kolahtaa ikäväksi ehkä siksikin, että sellaisen ajattelun kanssa kulttuurintekijä joutuu koko ajan vastatusten ja etenkin siksi, että maailma on täynnä ihmisten luokittelua, vähättelyä ja nimittelyä milloin miksikin. Juoppohullun katsojakunta on ollut harvinaisen laaja, esitystä on käynyt katsomassa kaikenlaiset ihmiset. On tuntunut tärkeältä saavuttaa nekin katsojat, jotka eivät teatterissa juuri koskaan käy. Siihen en ota kantaa, kuinka pidetty esitys on ollut. En ihan ymmärrä, mikä osa viestistäni oli itsensä ylentämistä? Sekö, jossa kirjoitin, että esitystä tarjotaan myös asunnottomille?
Tomi: en kritisoinut sitä, ettette pitäneet esityksestä. Enkä sitä, että lähditte kesken pois tai että ette pitäneet pieruhuumorista. Vastaukseni syynä olivat jotkut muut kirjoituksen ajatuksista.
Mikko Kouki
Olen lukenut tekstin, ja koin vastauksessasi jotkut asiat siten, että olet ottanut ne henkilökohtaisesti. Siksi halusin kysyä sinulta jotain ja provosoida. Se millaiset ihmiset kuluttavat mitäkin kulttuuri on minulle aika epäolennaista. Aloin vain saivartelemaan sillä, että käytät tekstissäsi paljon tilaa siihen, kenelle on kulttuuria tuotettu ilmaiseksi. Voiko kuka tahansa katsoja edes tietää, että muut katsojat ovat "ongelmaisia" siksi on hankalaa olettaa, että alkutekstissä se olisi loukkaus heitä kohtaan. Itse vierastan kaikkea luokittelua ja siksi lukitteleva listaamisesi ehkä särähti minulle.
VastaaPoistaKeskustelusta keskusteleminen on aina elähdyttävää, se saa meistä jokaisen mahdollisesti miettimään millaisia viestejä saattaa tekstillään, sanoillaan välittää.
-Paula-