Tämä teksti julkaistiin Sue-lehdessä loppuvuodesta 2005. Tuohon aikaan kirjoitin Sueen vakiopalstaa, jossa ruodin aina asioita, jotka kulloinkin olivat kiinnittäneet huomioni ja tässä nimenomaisessa kuussa halusin kirjoittaa bändipaitakulttuurin inflaatiosta.
"Viime kuussa todistin kahta tapahtumaa, joissa muoti ja rock-musiikki paiskasivat kättä. Turun Klubilla järjestetty Carlings-farkkukaupan sponsoroima rock-ilta oli pääosin kehnoista bändeistään huolimatta sympaattinen ja lämminhenkinen tapahtuma, jossa rock ja muoti esiintyivät sulassa sovussa. Samalla viikolla jouduin kuitenkin todistamaan myös Helsingin VR-makasiineilla järjestetyn 14oz Sessionsiksi nimetyn ilkeän deittiraiskauksen, jossa muoti otti rockin väkivaltaisesti takaapäin.
Jälkimmäinen tapahtuma sai miettimään rock-musiikin ja muodin suhdetta. Aikana, jona otsikossakin mainittu ruotsalainen vaateketjujätti myy kaukoidässä halvalla ja epäilemättä ilman bändien lupaa tuotettuja valmiiksi nuhjaantuneita bändipaitoja on syytä olla huolissaan rockin integriteetin säilymisestä. H&M on häikäilemättä trendeillä rahaa takova jättiyhtiö, joka valjastaa pop-musiikin jokaisen uuden trendin rahavirtojensa kartuttamiseen. Kun punkista muutama vuosi sitten tuli muoti-ilmiö, ensimmäisenä apajille ehti juuri H&M. Niittivyöt, skottiruudulliset minihameet ja valmiiksi rikkinäiset t-paidat punk-logoin tekivät kauppansa teineille ja ketjun kassakoneet kilisivät. Ilman H&M:ää olisi Suomenkin nuoriso vailla kohtuuhintaisia rekkamieslippiksiä ja niittirannekkeita.
Tällä hetkellä jättiketju myy muun muassa Led Zeppelin ”bändi-paitoja”, jotka ajan hengen mukaisesti on valmiiksi haalistettu ja kulutettu näyttämään siltä kuin paita olisi löytynyt vintiltä faijan hippiaikojen jäljiltä. Kymmenet samanlaiset Led Zeppelin paidat katukuvassa pilaavat kuitenkin tehokkaasti illuusion. Eivätkä nämä paidat olekaan tarkoitettu Led Zeppelinistä pitäville tai edes sitä kuulleille ihmisille. Nämä paidat on tarkoitettu teineille, jotka haluavat lisätä pukeutumiseensa hieman sitä särmää, jota keikalta ostettu Maija Vilkkumaa-paita ei välttämättä tarjoa. Tänä päivänä Judas Priest-paita on valtavirralle ennen kaikkea fashion accessory eikä niinkään todiste kantajansa ylivertaisesta NWOBHM-genren tuntemuksesta. Motörhead-hupparia pidetään koska torahampainen pääkallo ja goottifontti näyttävät siistiltä eikä siksi, että Killed By Death olisi oma suosikkibiisi.
Samaan aikaan kun puhtoisen imagon omaava ruotsalaisketju markkinoi rock’n’roll asusteita se antaa kenkää Kate Mossille, koska brittiläinen juorulehti julkaisee kuvia mainoskasvosta viettämässä rock’n’roll elämää. Tuskinpa Led Zeppelinin pojatkaan 70-luvulla kieltäytyivät kolumbialaisesta vauhtipulverista, mutta Led Zeppelin paitojen poistaminen myynnistä ei herättäisi yhtä laajaa mediakiinnostusta kuin Kate Mossin kengittäminen. Jokaisen lehden suurin kirjaimin otsikoima uutinen myy vaatteita paremmin kuin mainostauluissa poseeraava Moss.
Metallimusiikin vahvistaessa jalansijaansa valtavirrassa eritoten täällä pohjolassa onkin jännittävää seurata miten kauan aikaa menee ennenkuin H&M ottaa valikoimiinsa halvalla valmistetut panosvyöt ja pentagrammi-korvakorut. Puhumattakaan ylösalaisin roikkuvista risti-riipuksista. Miten pitkään menee ennenkuin puhtoisesta H&M myymälästä saa ostaa valmiiksi kulutettuja Dimmu Borgir-paitoja tai farkkuliivejä valmiiksi ommelluin Immortal-ja Burzum-kangasmerkein? Ja kaikki tämä kasvottoman listapopin säestämänä.
Myös toinen ruotsalainen vaatemerkki Nudie on kunnostautunut feikkihevipaitojen saralla. Merkin mallistosta löytyy niinikään valmiiksi kulutettu Chain-paita, jossa esiintyvä irvistävä monsteri muistuttaa erehdyttävästi Iron Maidenin Eddietä. Nudien Chain-paita on hevipaita ihmisille, jotka eivät pidä hevistä, bändipaita ihmisille, jotka eivät pidä bändeistä. Tämä herättääkin väistämättömän kysymyksen. Mitä Children Of Bodomin basisti Henkka tekee kyseinen paita päällään bändin tuoreimman levyn virallisissa promokuvissa? Eikö metallibändin basistille olisi ollut uskottavampaa pukea päälleen paita bändiltä, josta oikeasti pitää, kuin Nudien geneerinen hevipaidan toisinto? Vai onko kuvaussessioissa ollut levy-yhtiön värväämä stylisti, joka on tuonut paikalle uusimmat ja hienoimmat trendihevivaatteet?
Nuoruudessani bändipaita oli tärkeä ja rakas vaatekappale. Paitoja ei saanut kuin tilaamalla muutamasta postimyyntifirmasta tai bändien keikoilta. Torilla myytiin huonolaatuisia kopiopaitoja, kuten tehdään vieläkin, mutta Seppälän valikoimiin eivät Anthrax-paidat kuuluneet. Bändipaita oli ylimmäinen osoitus dedikaatiosta bändiä ja sen musiikkia kohtaan, ei halpahintainen muotiasuste, jolla kerätään rockuskottavuuspisteitä, kuten tänään."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti