Progressiivinen hiustenlähtö

Jälleen on vuorossa uusinta. Tämä kirjoitus julkaistiin alunperin Suen kolumnina keväällä 2006. Sen käsittelemät aiheet eivät kuitenkaan vanhene koskaan.

"Aikoinaan keskusteltiin paljon siitä onko homoseksuaalisuus synnynnäistä vai johtuuko se ympäristötekijöistä kuten kasvatuksesta tai varhaisista ihmissuhtesta. Viime aikoina omaa mieltäni on puolestaan askarruttanut kysymys siitä, aiheuttaako progressiivisen rockin kuuntelu kaljuuntumista vaiko kenties toisinpäin. Empiiristen tutkimusteni valossa olisin valmis väittämään, että asioilla ei ole ollenkaan syy- ja seuraussuhdetta, mutta yhä kasvava progepopulaatio pälvikaljuineen ja alati nousevine hiusrajoineen osoittaa toisin.
Oma hiustenkasvuni ei näytä hidastumisen merkkejä, eikä hiusrajani ole mainittavasti kohonnut huolimatta siitä, että viime aikoina soittimessani ovat miltei huolestuttavalla taajuudella pyörineet Magman ja Canin varhaistuotanto. Toisaalta hiusteni - tai sen puoleen muunkaan karvoitukseni - kasvu ei ole myöskään juurikaan kiihtynyt vaikkakin suuren osan viimeisen puolen vuoden musiikillisesta ruokavaliostani ovat muodostaneet Black Sabbath ja Judas Priest lukuisine johdannaisineen. Teoriaani tukee kuitenkin se tosiasia, että valtaosa tietämistäni progen harrastajista edustaa hiusmalliltaan lähinnä Juice Leskisen suomirockiin menestyksellä lanseeraamaa takaa pitkä, keskeltä kalju –koulukuntaa.
Progressiivinen rock syntyi 60-luvun lopulla psykedeelisen rockin äpärälapsena. Itse sana progressiivinen kääntyy sen enempiä miettimättä edistykselliseksi. Todellinen edistyksellisyys ei kuitenkaan tänä päivänä löydy levykaupan progehyllyä kansoittavien Dream Theaterin tai Flower Kingsin itsetarkoituksellisista tahtilajin vaihdoksista tai pompööseistä teema-albumeista vaan aivan toiselta osastolta. Viimeisten muutaman vuoden aikana todellinen proge on tehnyt vahvaa paluuta pääasiassa Mars Voltan, Coheed & Cambrian ja Mewn kaltaisten bändien ansiosta. Samaan aidosti edistyksellisen musiikin sarjaan voitaneen lukea myös Liarsin, TV On The Radion ja Oneidan kaltaisten bändien rajoja hakeva tuotanto. Kaikki kolme New Yorkilaisbändiä ovat saaneet alkunsa samasta 2000-luvun alun New York-skenestä, kuin The Strokes, Interpol ja The Braverykin. Siinä missä viimeksimainitut ovat kuitenkin huonoimmillaan tyytyneet tunnettujen jälkipunk-bändien näkemyksettömään jäljittelyyn, ovat ensinmainitut samoista lähtökohdista onnistuneet luomaan kokonaan omat, rikkaat musiikilliset maailmansa.
Itselleni yksi musiikin ehdottomasti tärkeimmistä ominaisuuksista on aina ollut sen mielikuvituksellisuus, yllättävyys, sense of wonder, sanalla sanoen luovuus. Valtaosasta tämän päivän populaarimusiikkia tuo sense of wonder ja luovuus nimenomaan puuttuvat. Raha ratkaisee, eikä suuren levy-yhtiön liukuhihnaltaan suoltama jälkipunk ei ole yhtään sen kiinnostavampaa kuin saman yhtiön toiselta tuotantolinjalta valmistuva R&B-tusinapop. Molemmat ovat kulutushyödykkeitä ilman suurempia taiteellisia pyrkimyksiä siinä missä vaikkapa Siwan kylmäkaapista löytyvä maito tai kananmunat. Tänä päivänä kaikkein mielenkiintoisin musiikki onkin luomua, pienten kasvattajien vapaasti kasvattamaa ja myydään useimmiten reilun kaupan periaatteella. Jos hinta haastavan ja mielenkiintoisen musiikin kuuntelusta on maksettava persnahan sijasta päänahalla, olen siihen valmis. Mieluummin kuuntelen Liarsia päälaki kaljuna kiillellen kuin Killersiä tai Braveryä tuuheita hiuksiani föönaten.
Myös lääketeollisuus on pannut merkille vallitsevan proge-tendenssin ja sen oheisilmiöt. Johtava (lue eniten markkinoitu) kaljuuntumisen estolääke Rogaine on vihdoin löytänyt itselleen ja markkinoinnilleen oikean kohdeyleisön. Mikä voisikaan olla hedelmällisempi maaperä kaljuuntumishysterian lietsomiselle kuin Rumban lukijakunta? Kuka maailmassa pelkäisi kaljuuntumista enemmän kuin nuoruutensa perään ikuisesti haikaileva popparipopulaatio? Mainos yhdistää oivallisesti kaljuuntuvien ikäluokkien kiintymyksen vinyyli-formaattiin ja ennen niin tuuheisiin hiuksiinsa. Ellei peilin edessä vinyylilevy menneen afronsa korvikkeena poseeraava mies valtavine levykokoelmineen lisää Rogainen kysyntää ikääntyvien Rumban tilaajien keskuudessa, on maailmassa virhe."